Heräsin aamuyöstä johonkin jota en ole aikaisemmin kokenut. Sänkyäni, hostelliani, Santiagoa ja koko keskistä Chileä ravisteli järistys joka jätti huomioimatta ravintoketjun päälliköiden toiveet ja kuvitelmat. On uskomaton tunne kun koko aineellisen maailman perustus liikkuu niin voimakkaasti että vähäpätöisemmät, järkkymättömäksi mieltämäni asiat liikkuvat vieden minulta täydellisesti tunteen itseni tai ympäristöni hallinnasta. Paikallaan seisova liikkumaton rakennus on minun hallinnassani, mutta tila jonka voin normaalisti muokata kulloinkin itselleni sopivaksi liikkuu nyt välittämättä läsnäolostani. Täysin tilannetta ymmärtämättä kopeloin silmälasini ja taskulamppuni ja menen huoneemme ovelle. Muut huoneessa olijat seuraavat perässä, mutta kun ehdimme käytävälle ja ensimmäiselle ulos johtavalle ovelle kaikki on ohi. Hetken aikaa koko hostelli on täysin pysähtynyt eikä kukaan sisällä liiku. Sitten palaamme huoneeseemme ja yläpuolellani nukkuva Californialaistyttö alkaa jakaa sekavia toimintaohjeita siitä miten järistyksen sattuessa pitäisi toimia. Kaksi muuta huoneessa olijaa menevät takaisin sänkyihinsä, Californialaistyttö lähtee ulos ja minä käärin tupakan. Kuuntelemme hetken aikaa hermostuneen huvittuneena toisen takaisin sänkyyn menneen tytön välittömästi alkanutta kuorsausta. Ulos mennessäni hostellin aulan sohville, lähelle ulko-ovea, on ahtautunut suurin osa hostellin vieraista. Joku itkee. Tällaisina hetkinä maistaa oman elämänsä niin voimakkaasti, ettei siihen voi valmistautua.
Tervetuloa Santiagoon, Chileen. Tämä on minun matkapäiväkirjani, kerron matkani tapahtumista niiltä osin kuin ne minusta ovat kirjoittamisen arvoisia. Kertomuksillani ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa, älkää erehtykö luulemaan niin.
